kuva kohteestakuva kohteestakuva kohteestakuva kohteestakuva kohteestakuva kohteestakuva kohteestakuva kohteestakuva kohteestakuva kohteestakuva kohteestakuva kohteesta

Valoisa ylimmän kerroksen kaksio isolla lasitetulla parvekkeella ja omalla tontilla.


Vuonna 2019 valmistunut kahdeksannen kerroksen kaksio hyvällä sijainnilla. Asunto on uudenveroinen ja kaikki pinnat ovat siistit.

Tässä asunnossa lähes koko asunnon mittainen lasitettu parveke, josta näkymät pitkälle horisonttiin. Asunnossa saa olla aivan omassa rauhassa, sillä myöskään naapureihin ei nää. Asunto on mahdollista saada myös kalustettuna, ja kaikista kalusteista mahdollisuus sopia.

Tilava kylpyhuone, jossa laadukkaat materiaalit ja paljon laskutilaa. Kylpyhuone on värimaailmaltaan siisti, mutta neutraali seinät valkoiset ja lattialaatat harmaat.

Vaalea keittiö, josta löytyy paljon säilytystilaa ja kaikki kodinkoneet ovat integroituja. Keittiö yhdistyy järkevästi olohuoneeseen, jolloin asunto tuntuu tilavammalta ja esimerkiksi illanvietto onnistuu mutkitta.

Tämä asunto sijaitsee kaikkien tarvittavien palveluiden läheisyydessä ja esimerkiksi lähikauppoihin vain noin 500 metriä ja julkisilla Helsinkiin keskustaan kestää vain noin 20 minuuttia.

Kaivokselassa on ulkoilu mahdollisuuksien keskellä lähettyvillä muunmuassa keskuspuisto ja Vetokannaksen uimapaikka

Kohteen perustiedot

Katuosoite
Kaivokselantie 5 , 01610 Vantaa
Kaupunginosa
Kaivoksela
Kohdetunnus
13057
Talotyyppi
Kerrostalo
Pinta-ala
40,50 m2 (Pinta-alaa ei ole tarkistusmitattu ja todellinen pinta-ala voi olla suurempi tai pienempi, kuin ilmoitettu.)
Pinta-ala yhteensä
40,50 m2
Huone-erittely
2h+kt+parveke
Huoneiden lisätiedot
Olohuone, keittiö, makuuhuone, kylpyhuone, lasitettu parveke
Yleiskunto
Erinomainen
Vapautuminen
Sopimuksen mukaan
Kerros
8 / 8
Hissi
Kyllä
Näkymä
Näkymä länteen.

Varusteet ja materiaalit

Keittiö
Vaalea I-muotoinen keittiö, isoilla kaapeilla. Integroidut kodinkoneet: jääkaappi, pakastin, astianpesukone, uuni/mikro yhdistelmä, induktioliesi
Saunan lisätiedot
Taloyhtiön sauna yhteiskäytössä viereisen taloyhtiön kanssa.
Kylpyhuoneet
Kylpyhuoneessa lavuaarin vieressä paljon laskutilaa, peilikaapistot, suihku lasiovilla, pesukoneliitäntä
Oleskelutilat
Avara oleskelutila, jossa yhdistyy keittiö ja olohuone. Olohuoneesta pääsy lasitetulle parvekkeelle.
Makuuhuoneet
Valoisa makuuhuone, jossa isot ikkunat ja hyvin tilaa isommallekin sängylle.
Varastointi- ja säilytystilat
Eteisessä lähes koko seinän mitalta kaapistoa, keittiössä runsaasti säilytystilaa, huoneistokohtainen irtainvarasto
Parvekkeen lisätiedot
Lähes koko asunnon mittainen lasitettu parveke.
TV-antenni
Elisa Kaapeli
Tietoliikenne
Taloyhtiölaajakaista

Talon ja tontin tiedot

Taloyhtiö
Asunto Oy Vantaan Termo
Asuntojen lukumäärä
79
Rakennusvuosi
2019
Rakennusmateriaali
Betoni
Tontin omistus
Oma
Energialuokka
B2018
Yhteiskäytössä olevat tilat
Yhtiöllä on oikeus käyttää Kiinteistö Oy Vantaan Pumppupuiston Parkin hallinnassa olevan tontin 12 piha-aluetta, leikkivälineitä, pyöräkatosta ja jätepistettä.
Isännöinti
Kiinteistötahkola, Jussi Uusiniemi
Ajoneuvon pysäköinti ja säilytys
Mahdollisuus ostaa autopaikkaan sähkölatausvalmiudella. Super schuko 3,6kwh kysy lisätietoja välittäjältä.
Lämmitys
Kaukolämpö
Ilmanvaihto
Koneellinen LTO

Esittely

12.12.2022   klo 18:20 - 19:00

Hintatiedot

Velaton myyntihinta
219 000,00 €
Myyntihinta
91 565,42 €
Velkaosuus
127 434,58 €

Kustannukset ja maksut

Hoitovastike
129,60 €/kk
Rahoitusvastike
95,55 €/kk
Muut vastikkeet
Mediavastike: 2,80 €
Sähkö
Ostaja vastaa sähköstä ja siihen liittyvästä energialaitoksen kanssa laatimastaan sopimuksesta
Vesimaksu
Vesimaksuennakko 18€/hlö/kk, tasaus huoneistokohtaisen mittarin osoittaman kulutuksen mukaan
Varainsiirtovero
Ostaja maksaa varainsiirtoveron 2,0 % velattomasta kauppahinnasta kaupantekotilaisuudessa, edellyttäen että ei täytä ensiasunnon ostajan verovapauden edellytyksiä.
Lisätietoja kustannuksista
26.4.2022 yhtiökokouksessa hallitus valtuutettiin perimään tai olemaan perimättä enintään kahden kuukauden ylimääräinen hoito- ja/tai rahoitusvastike.

Alueen tiedot

Päiväkodit ja koulut
Kaivokselan koulu alle 400 metrin päässä. Useita päiväkoteja alueella.
Liikenneyhteydet
Hyvien liikenneyhteyksien päässä. Esimerkiksi Helsingin keskustaan vain 15 minuutissa.
Palvelut
Alle kilometrin säteellä useita kauppoja ja ravintoloita. Taloyhtiö sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien välittömässä läheisyydessä (bussipysäkki 80 metriä), ja esimerkiksi Myyrmäen laadukkaat palvelut (mm. Kauppakeskus Myyrmanni) on noin 2 km päässä. Lähikaupoille (Lidl, S-Market) matkaa on noin 500 metriä.