kuva kohteestakuva kohteestakuva kohteestakuva kohteesta

Näppärä kaupunkikoti terassiparvekkeella!


Tehokkaaksi suunniteltu kaupunkikoti on mukavasti ja rauhallisesti taloyhtiön pihakannelle päin. Asunto on varustettu lasitetulla terassiparvekkeella, josta on kulku pihalle. Sisustamista helpottaa vesikiertoinen lattialämmitys, jolloin asunnossa ei tarvitse huomioida isojen pattereiden sijaintia, tämän lisäksi se parantaa mukavuutta. Laadukkaasti rakennettava taloyhtiö sijaitsee omalla tontilla ja rakennetaan huomioiden LEED GOLD -ympäristösertifikaatin asettamia vaatimuksia.
Niittykummun alue on viimeisten vuosien aikana kehittynyt omaksi urbaaniksi keskukseksi, jota palvelee kauppakeskus Niitty lähipalveluineen. Länsimetro palvelee alueen asukkaita omalla asemalla ja metrolla pääsekin mm Aalto yliopiston kampukselle viidessä minuutissa. Muutkin lähialueen keskukset, kuten Tapiola tai Matinkylässä sijaitseva Iso Omena, ovat helposti tavoitettavissa.

Kohteen perustiedot

Katuosoite
Rällsikuja 4 , 02200 Espoo
Kaupunginosa
Niittykumpu
Kohdetunnus
13019
Talotyyppi
Kerrostalo
Pinta-ala
24,00 m2 (Pinta-alaa ei ole tarkistusmitattu ja todellinen pinta-ala voi olla suurempi tai pienempi, kuin ilmoitettu.)
Pinta-ala yhteensä
24,00 m2
Huone-erittely
1h + kt+ kph + terassi
Yleiskunto
Uusi
Vapautuminen
10/2023
Kerros
2 / 9
Hissi
Kyllä
Sopii liikuntarajoitteiselle
Kyllä

Varusteet ja materiaalit

Keittiö
Keittiö on varustettu ilmanvaihtojärjestelmään soveltuvalla liesikuvulla, liesitasolla, kiertoilmallisella kalusteuunilla, kalusteisiin integroidulla astianpesukoneella ja jääkaappi-pakastinyhdistelmällä. Keittiötilaan asennetaan kvartsi –materiaalinen työtaso ja pesuallas on komposiittia. Kaappien ovet ovat vakiomallisia kalustesuunnitelman mukaan.
Saunan lisätiedot
Rakennuksessa on yksi talosauna
Kylpyhuoneet
Kylpyhuoneen seinät on laatoitettu ja lattia laatoitettu. Kylpyhuoneessa on vesikiertoinen lattialämmitys, kylpyhuoneen lattialämmitys ei ole asukkaan ohjattavissa.
Oleskelutilat
Seinät on tasoitettu ja maalattu
Varastointi- ja säilytystilat
Eteiskaapisto ja irtaimmistovarasto
Parvekkeen lisätiedot
Huoneistolla on parveketerassi, josta kulku sisäpihan kannelle.
Lattiat
Asuinhuoneiden, eteisten, vaatehuoneiden ja keittiöiden lattianpäällysteenä on laminaatti, parketti tai kovapuulattia asukasvalinnan mukaisesti, ja listoitus mäntylistoin lattiapinnan sävyyn sävytettyinä tai valkoiseksi maalattuna.
TV-antenni
Kaapeli-TV

Talon ja tontin tiedot

Taloyhtiö
Asunto Oy Espoon Viherpihan Aarre
Asuntojen lukumäärä
59
Rakennusvuosi
2023
Rakennusmateriaali
Elementtirakenteista teräsbetonia
Tontin omistus
Oma
Energialuokka
A(2018)
Yhteiskäytössä olevat tilat
Pesula, talosauna
Isännöinti
Ammatti-isännöinti
Lämmitys
Vesikiertoinen lattialämmitys (maalämpö tai kaukolämpö)
Ilmanvaihto
Koneellinen ilmanvaihto

Esittely

Sovi oma esittely

Hintatiedot

Velaton myyntihinta
194 800,00 €
Myyntihinta
69 640,00 €
Velkaosuus
125 160,00 €

Kustannukset ja maksut

Hoitovastike
100,80 €/kk
Rahoitusvastike
93,90 €/kk
Muut vastikkeet
KTV-Laajakaistavastike 2,40€/asunto/kk
Sähkö
Ostaja vastaa sähköstä ja siihen liittyvästä energialaitoksen kanssa laatimastaan sopimuksesta
Vesimaksu
Vesimaksuennakko 20€/hlö/kk, tasaus huoneistokohtaisen mittarin osoittaman kulutuksen mukaan
Varainsiirtovero
Ostaja maksaa varainsiirtoveron 2,0 % velattomasta kauppahinnasta 2 kuukauden sisällä kohteen valmistumisesta, edellyttäen että ei täytä ensiasunnon ostajan verovapauden edellytyksiä
Lisätietoja kustannuksista
Rahoitusvastike sisältää vain korkokuluja. Laina-aika on 25 vuotta, josta lyhennysvapaa on 3 vuotta yhtiön valmistumisesta laskien. Lainan korkona on 12 kk euribor + 0,9% marginaali. Pankilla on oikeus tarkistaa marginaali lyhennysvapiden päätyttyä.

Alueen tiedot

Päiväkodit ja koulut
Lähialuuella löytyy kolme päiväkotia ja kaksi koulua, metrolla noin 5 minuuttia Aalto yliostion kampukselle.
Liikenneyhteydet
Metroasema vieressä, bussit kulkee Asunto Oy:n eteläpuolella Mertuulentiellä.
Palvelut
Lähikaupat ja metroasema löytyy kadun toiselta puolelta. Isoon Omenaan ostoksille tai terveysasemalle ja kirjastoon pääsee muutamassa minuutissa. Tapiolan palvelutkin kauppakeskuksineen ja ravintoloineen muutaman minuutin päässä.